Taannoinen elokuvanautintoni oli mennä jo lähtöviivalla metsään, kun jäin mietiskelemään alun tekijänoikeustekstiä. Leffassa ei saa filmata ja katsojia pyydettiin tarkkailemaan myös toisiaan. Jossakin taannoisessa valtiossa myös kehotettiin valvomaan naapureita ja paljastamaan mahdolliset järjestelmän viholliset. No päätin kuitenkin katsoa leffaa - joka tosin kärsi melkein tappion ko. tekstien herättämille mielikuville.
Muutama päivä sitten jossakin päin läntistä Suomea tuomittiin mies ehdolliseen vankeuteen ja 300 keuron korvauksiin. Syynä oli tekijänoikeusrikkomus. Kuinka ihmeessä näin kävi? Eikö neoliberaalin mallin mukaan valtion tule vain hoitaa maanpuolustus ja pari muuta pikkuhommaa. Eli mihin katosi laissez-faire ja jokainen on oman onnensa seppä. Eikö kopioiden levittäminen ole juuri ko. hengen ruumiillistuma. Eikä varkauteen vetoaminen oikein toimi. Samanlaisen tatskan ottaminen on kopioimista - sen irrottaminen väkisin toisen pakarasta on taasen varkaus. Omat ansiotkin ovat aika kyseenalaisia, sillä omin pikku kätösin menestyneitä ihmisiä on kovin vähän. Edes susien kanssa kasvaneita on vaikea sellaisiksi laskea.
Jos kerran kerjääminenkään ei ole oikeaa tekemistä niin käykö katunäytelmä. Eli kerjääminen onkin performanssi. Näin katukerjääminen onkin muuttunut katutaiteeksi - tosin nälkä kurnii yhä. Kerjääminen ei tietenkään tuota mitään, mutta onko taide koskaan mitään tuottanut - paitsi tunteita. Ja tunteita kerjääminen tuottaa. Kaiken häsäämisen perusteella enempi kuin moni muu esitys - uskoisin, että puolen vuoden päästä katsomani Inception vaipuu unholaan, mutta kerjääminen puhuttaa yhä.
Eli puurot ja vellit sekoitettuna. Onko kerjääminen ja piratismi vääriä ideologioita vai oikeita ideologioita väärässä yhteydessä (väärässä kastissa?).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti